Ulkoistettu hankinta-asiantuntija avuksi julkisissa hankinnoissa

Mies kannettavan tietokoneen äärellä lehtiön kanssa
Mies kannettavan tietokoneen äärellä lehtiön kanssa
Julkisten hankintojen merkitys ja kiinnostavuus kasvavat vuosi vuodelta, joka on nähtävissä esimerkiksi hallituksen uusissa julkisia hankintoja koskevissa linjauksissa.

Hankinnat, jotka mahdollistavat paitsi laadukkaan hankinnan lopputuloksen, myös hyvän ja osallistuttavan tarjouskilpailun, ovat ensiarvoisen tärkeitä, kun pyritään hankkimaan parasta laatua parhaaseen hintaan.

Uusissa hallituksen linjauksissa tarjouskilpailut tultaisiin keskeyttämään ja kilpailuttamaan uudelleen, mikäli tarjouksia ei saataisi enempää kuin yksi. Syy tälle on se, että jokainen ylimääräisenä saapunut tarjous laskee hankitun tuotteen, palvelun tai urakan hankintahintaa jopa kymmeniä prosentteja. Jokainen julkisessa hankintayksikössä työskentelevä voi itse laskea, mitä esimerkiksi kymmenen prosentin säästö jokaisesta hankinnasta tekisi rahallisesti yksittäistä hankintayksikköä kohden, puhumattakaan koko Suomen mittakaavasta.

Lue tarkemmin hallitusohjelmasta: https://valtioneuvosto.fi/hallitukset/hallitusohjelma#/6/2


Hankinta-asiantuntija paikkaamaan resurssivajetta

Suurta osaa hankintayksiköistä vaivaa resurssipula, kun hankintatehtäviin osoitettua henkilökuntaa ei ole aikaisemmin tässä laajuudessa tarvittu, ja lisääntyneet hankintatehtävät putoavat helposti jo olemassa olevan henkilökunnan tehtäväksi oman varsinaisen työnsä ohella. Hankintatehtävät vaativat laajaa perehtyneisyyttä aiheeseen, joten niiden tekeminen osatoimisesti on helposti tehotonta ja altistaa virheille monimutkaisen hankintaprosessin aikana, kun aikaa hankintalain- ja säädösten opetteluun ei oman toimen ohessa ole.

Hankkimalla ulkoista hankinta-asiantuntijapalvelua on mahdollista säästää oman organisaation resursseista. Ulkoinen palvelu mahdollistaa sen, että omien resurssien kiireestä huolimatta hankinnat on mahdollista toteuttaa aikataulussa ja ilman lisäkuormitusta. “Hankintajonon” purkaminen tuottaa säästöjä aiemmin ja nopeammin kilpailutettujen, kustannustehokkaampien, hankintojen muodossa. Lisäksi omat säästyneet resurssit on mahdollista ohjata käytettäväksi esimerkiksi varsinaiseen sopimuskauden aikaiseen toimintaan, jolloin hankinnan laatua voidaan seurata ja kehittää yhteistyössä toimittajan kanssa.

Lawderin asiantuntijatiimillä on monipuolinen kokemus julkisista hankintatehtävistä. Asiantuntijamme ovat olleet vastuuhenkilöinä kaikissa hankinnan vaiheissa, aina hankinnan suunnittelusta sopimusaikaiseen toimintaan saakka. Tiimissämme työskentelee niin juridiikan, kaupallisen kuin teknisen koulutuksen saaneita ammattilaisia. Autamme hankintamenettelyn valinnassa ja varmistamme, että kilpailutusprosessi toimii tehokkaasti ja lain tarkoittamalla tavalla. Tarjoamme myös kevyempää konsultaatioapua julkisten hankintojen kysymyksiin. Työotteemme Lawderilla on joustava ja ihmisläheinen, ja reagoimme nopeasti asiakkaidemme tarpeisiin.

Mikäli näet, että hankintojanne voitaisiin kehittää tai ottaa työn alle, ole yhteydessä Lawderin hankinta-asiantuntijoihin!

LUE MYÖS

Kuvassa lukko ja avaimet turkoosilla taustalla
Blogi

Henkilöstön tietosuojatietoisuuden ylläpitäminen

Tietosuojalainsäädäntö velvoittaa kaikilta organisaatioilta riittävää tasoa henkilötietojen käsittelyssä sekä niihin kohdistuvien uhkien havainnoinnissa ja torjunnassa. Henkilöstön ohjeistus, koulutus ja koulutustason seuranta on olennainen osa tietosuoja-asetuksen mukaisia organisatorisia suojatoimia.

Lue lisää
Lääkärit pöydän äärellä tabletin ja tietokoneen kanssa
Blogi

EHDS ja tietosuoja – haasteet ja mahdolliset ratkaisut

Huhtikuussa 2024 Euroopan parlamentti hyväksyi uuden lakiehdotuksen Eurooppalaisesta terveysdata-avaruudesta (EHDS, European Health Data Space). Tämä asetus pyrkii tehostamaan terveystietojen vaihtoa ja saatavuutta Euroopan unionin sisällä, edistämällä terveysdatan käyttöä sekä potilashoitoon että tutkimukseen.

Lue lisää

Lawder on palvelu yrityksille ja yhteisöille

Voit esittää kysymyksesi Lawderin virtuaalisessa aulassa. Etsimme oikean asiantuntijan kuvaamaasi tarpeeseen. Neuvonta on maksutonta.