Mikä tietosuojapäivä?
Toki tietosuojaa tulee huomioida joka ikinen päivä, mutta ihan kuten äideille, isille ja ystäville on nimetty vuosittain yksi erityinen päivä, myös tietosuojalle on oma päivänsä: Kansainvälistä tietosuojapäivää vietetään joka vuosi tammikuun 28. päivänä!
Tietosuojapäivän tarkoituksena on lisätä tietoisuutta tietosuojasta sekä
henkilötietojen käsittelyyn liittyvistä oikeuksista ja velvollisuuksista.
Euroopan neuvosto hyväksyi ensimmäisen tietosuojasuosituksen 28.1.1981. Tietosuojapäivää on kansainvälisesti vietetty 28.1.2007 lähtien, ja Suomessa järjestettiin ensimmäinen tietosuojapäivän seminaari tammikuussa 2020. Tänä vuonna siis tietosuojapäivän seminaaria vietettiin Suomessa jo kuudetta kertaa.
Mitä Tietosuojapäivä 2025 -seminaarista jäi mieleen?
Tietosuojapäivä 2025 -seminaari pidettiin Helsingissä 28.1. ja siihen osallistui noin 500 tietosuoja-alan ammattilaista. Päivän kokoavana teemana tänä vuonna oli:
Maailma muuttuu – miten yksilön tietosuoja toteutuu?
Kahdessa päivän puheenvuorossa pohdittiin muun muassa tietosuojan ja muiden perusoikeuksien, kuten julkisuuden ja sananvapauden, yhteensovittamiseen liittyviä arjen näkökulmia. Siitä mieleen jäi erityisesti ensimmäisen puhujan loppukaneetti, jonka mukaan oikeasuhtaisuus on oleellista; ei kannata yli- eikä alisuorittaa sääntelyn toteuttamista.
Saimme myös kuulla ajankohtaisia kuulumisia niin Suomesta tietosuojavaltuutetun toimistosta kuin EU:sta, EDPBstäkin. Anu Talus. EDPB:n puheenjohtaja, muistutti erityisesti, että varsinaisestihan GDPR:n tavoitteena ei ole nimenomaan tietojen vaan ihmisten suojaaminen. Tämä on tosiaan syytä muistaa itse kenenkin!
Päivän ylivoimaisesti mielenkiintoisin ja eniten keskustelua herättänyt puheenvuoro avasi jännittäviä tulevaisuuden näkymiä mobiiliverkkojen ja tekoälyn rintamalta. Mieleen jäi parhaiten se, miten 6G-verkot tulevat mullistamaan maailmamme, kun seuraavalla vuosikymmenellä ihan kaikki on yhteydessä ihan kaikkeen. Elämme kohta maailmassa, mitä scifi-elokuvat ovat meille hahmotelleet ei-niin-kauan-aikaa-sitten. Miten siinä maailmassa käy ihmisten oikeudelle omiin tietoihinsa, jää nähtäväksi.
Lopuksi
Yhteenvetona päivästä voi todeta niin esitysten kuin paneelikeskustelunkin pohjalta, että maailmamme todellakin muuttuu hurjaa vauhtia, ja pienen ihmisen on välillä hankala pysyä siinä muutoksessa mukana. Ei kannata kuitenkaan pelätä tulevaa, vaan valmistautua rohkeasti muutoksiin. Tietosuoja toteutuu juuri niin hyvin, miten me sen teemme. Ottakaamme se siis huomioon jo siinä vaiheessa, kun alamme suunnitella uusia prosesseja ja käytäntöjä töitämme helpottamaan!

Kaarina Limingoja
Senior Data Protection Specialist
Lawder Oy